Blogit

Verve auttaa jaksamaan ja voimaan hyvin

Valtakunnalliseksi työhyvinvoinnin osaajaksi kasvanut Verve keskitti mobiili- ja datapalvelunsa yhden katon alle. Yhteistyö DNA Businessin kanssa on tuonut selkeitä hyötyjä niin taloudellisesti kuin toiminnallisestikin.

Valtakunnalliseksi työhyvinvoinnin asiantuntijayritykseksi kasvanut Verve valitsi tietoliikennepalveluiden tarjoajaksi DNA Busineksen. Keskittäminen on auttanut yhtiötä fokusoimaan omaan ydinosaamiseensa ja sen kehittämiseen.

Verven tarina ulottuu pitkälle suomalaisen kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin historiaan: Tuberkuloosiliiton Ouluun vuonna 1965 perustamaan Merikosken työklinikkaan, joka oli yksi ensimmäisiä kuntoutustutkimukseen keskittyneitä laitoksia Suomessa. Tuberkuloosiliitto toimii nykyisin nimellä Hengitysliitto, ja Merikoski nimellä Verve. Valtakunnalliseksi kuntoutuskeskittymäksi Verve kasvoi maaliskuussa 2015 yhdistyttyään kuntoutusyritys KK-Kunto Oy:n kanssa.

Verven toiminta-ajatuksena on auttaa tavallisia suomalaisia jaksamaan ja viihtymään työssään pidempään. Jaksamista ja hyvinvointia edistetään auttamalla pitämään henkilökohtaiset muutos- ja kehitysprosessit hallinnassa. Ihmiset ovat yksilöitä, eikä heitä haluta rajata vain työntekijöiksi, vaan jokaista ihmistä kohdellaan ainutlaatuisena kokonaisuutena.

Toimintaan kuuluu myös pyrkimys tukea nuoria löytämään paikkansa yhteiskunnan kokonaisvaltaisina jäseninä. Tämän lisäksi Verven palveluvalikoimasta löytyy muun muassa työurapalveluita sekä kuntoutuskursseja.

”Tärkeä tavoitteemme on myös palvella niitä suomalaisia, jotka eri syistä ovat väliaikaisesti työelämästä ja tarvitsevat tukea työelämään paluun onnistumiseksi”, kertoo Verven talousjohtaja Jorma Kudjoi.

Yhtenäiset mobiili- ja tietoliikennepalvelut

Noin 200 henkilöä nykyisin työllistävällä Vervellä on toimintaa päätoimipisteensä Oulun lisäksi Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Seinäjoella, Joensuussa, Porissa ja Mikkelissä kahdessa toimipisteessä: Anttolassa ja kaupungin keskustassa.

Verven ja DNA Businessin välisellä yhteistyöllä on vielä pidemmät juuret. Osa voimakkaasti kasvaneesta Vervestä on turvannut DNA:n mobiili- ja tietoliikenneosaamiseen jo vuosien ajan.

”Nyt kun Verve on muuntunut usean aiemmin erillisen organisaation valtakunnalliseksi ketjuksi, tarve mobiili- ja datapalveluiden yhdenmukaistamiseen on entistä suurempi. On selkeä etu, että kaikki nämä palvelut tulevat yhdestä ja samasta talosta”, Jorma Kudjoi sanoo.

Kolmivuotinen sopimus Verven ja DNA:n välillä syntyi toukokuussa 2015. Lähes 1000 mobiililiittymää ja 20 toimipisteen kiinteän verkon toimitukset alkoivat kesäkuussa, ja heinäkuun loppuun mennessä tämä laaja kokonaisuus viestintäpalveluineen oli jo asiakkaan käytössä. Näin Verven kuntoutusohjaajat, lääkärit, psykologit ja sosiaalityöntekijät voivat kommunikoida sujuvasti sekä keskenään että asiakkaidensa ja Verven muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

”Yhdessä mobiili- ja tietoliikennejärjestelmässä kaikki sujuu teknisesti paremmin ja tuo myös kustannushyötyjä eri yksiköiden hankkimien palvelujen aiemman päällekkäisyyden poistuttua”, Jorma Kudjoi perustelee.

Avainsanat:

Mobiili

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
12/2024 DNA Yrityksille

Äärimmäiset sääolosuhteet voivat vaikuttaa verkkoihin – DNA toimii ripeästi yhteyksien palauttamiseksi

Blogi
12/2024 Joosua Nikkinen

Mobiilivarmenne suojaa yritystä ja työntekijää – tietoturva on osa vastuullisuutta

Artikkeli
12/2024 DNA Yrityksille

Mikä yhdistää tunneälykästä tekoälyä, humanoidirobotteja ja oppimisen johtamista? Teknologiatrendit 2025 tietenkin!

Artikkeli
SOC-tietoturvapalvelu tukee yritystä taistelussa kyberuhkia vastaan
12/2024 DNA Yrityksille

SOC-tietoturvakeskus tukee yritystä taistelussa kyberuhkia vastaan

Teknologiatrendit 2025

Teknologian vuosi 2025 on lunastusten aikaa: tekoälylle asetetut odotukset alkavat konkretisoitua, siviili- ja puolustusteknologioiden käyttöulottuvuudet laajenevat ja yritysten kestävän kehityksen tavoitteita jalkautetaan käytäntöön.

Mitkä trendit tulevat vaikuttamaan merkittävästi tulevaisuuteemme niin arjessa kuin sen ulkopuolella?

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.