Blogit

Tampere on yksi 5G:n edelläkävijöistä

Kun kevätaurinko pilkistää konttorin ikkunasta, työhommatkin tuntuvat helposti tunkkaisilta. Tänä keväänä tamperelaisten firmojen työntekijät voivat siirtää työpisteensä vaikka Pyynikin uimarannalle – verkoista työteho ei jää kiinni. DNA sai nimittäin radioverkkojen päivitystyöt Tampereen seudulla valmiiksi jo viime vuonna, eikä palvelujen kehittäminen suinkaan jäänyt siihen.

Entistä vauhdikkaampi 4G-verkko on palvellut käyttäjiään jo hyvän tovin ja 5G:lläkin on ollut tammikuusta lähtien laaja peitto ydinkeskustan alueella. Alkuvuoden aikana 5G:n ilosanomasta päästään nauttimaan myös Pirkkalassa, Nokiassa, Lempäälässä ja Ylöjärvellä.

Päivityksen myötä Tampereella ja Pirkkalassa 4G-nopeudet ovat kasvaneet jopa yli kaksinkertaisiksi ja 5G-verkkoakin pääsee jo käyttämään uusilla päätelaitteilla.

Suurimmat tukiasemakohtaiset kapasiteettilaajennukset tehtiin keskustoissa ja alueilla, joissa liikkuu paljon ihmisiä. Tällaisilla alueilla mobiilidataa käytetään runsaasti ja heikommilla yhteyksillä sähköpostin tai pilvipalvelun käyttö voi olla tuskaista.

Mobiili yritysverkko mahdollistaa liikkuvan työn

Mobiilin tiedonsiirron nopeutuminen tuo suoraa liiketoimintahyötyä alueen yrityksille. Kun viive pienenee ja verkko on nopea, voidaan liiketoimintasovelluksia hyödyntää paikasta riippumatta. Skype-palaverit eivät siis pätki, ja suuretkin tiedostot latautuvat pilvestä alta aikayksikön.

Vaikka 5G-verkkoa pääsee jo hyödyntämään useissa kaupungeissa, pysyy 4G erittäin tärkeänä vielä vuosia. Päivitetyt 4G-verkot tarjoavat joustavampia verkkoratkaisuja kiinteiden yhteyksien rinnalle myös alueilla, jossa 5G-verkkoa vielä odotellaan.

Mobiilia yritysverkkoa hyödyntämällä tamperelaiset yritykset pystyvät kattamaan verkkoyhteytensä helpommin ja usein myös edullisemmin. Mobiiliverkon käyttöönotto on mutkatonta, eikä kapasiteettikaan lopu kesken päivitettyjen verkkojen myötä.

Saat lisätietoa Tampereen seudun yrityspalveluista verkkosivuiltamme. Löydät sieltä myös Tampereen alueen yritysmyyntipäällikön yhteystiedot.

Avainsanat:

Mobiili 5G 4G

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
12/2024 DNA Yrityksille

Äärimmäiset sääolosuhteet voivat vaikuttaa verkkoihin – DNA toimii ripeästi yhteyksien palauttamiseksi

Blogi
12/2024 Joosua Nikkinen

Mobiilivarmenne suojaa yritystä ja työntekijää – tietoturva on osa vastuullisuutta

Artikkeli
12/2024 DNA Yrityksille

Mikä yhdistää tunneälykästä tekoälyä, humanoidirobotteja ja oppimisen johtamista? Teknologiatrendit 2025 tietenkin!

Artikkeli
SOC-tietoturvapalvelu tukee yritystä taistelussa kyberuhkia vastaan
12/2024 DNA Yrityksille

SOC-tietoturvakeskus tukee yritystä taistelussa kyberuhkia vastaan

Teknologiatrendit 2025

Teknologian vuosi 2025 on lunastusten aikaa: tekoälylle asetetut odotukset alkavat konkretisoitua, siviili- ja puolustusteknologioiden käyttöulottuvuudet laajenevat ja yritysten kestävän kehityksen tavoitteita jalkautetaan käytäntöön.

Mitkä trendit tulevat vaikuttamaan merkittävästi tulevaisuuteemme niin arjessa kuin sen ulkopuolella?

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.