Puutarha-alan yrittäjä Anna Kamara luottaa DNA:n sujuvaan asiakaspalveluun ja myös taajama-alueen ulkopuolella erinomaisesti toimiviin yhteyksiin.
Kasvitarhuri on vanhoihin puutarhoihin, museopuutarhoihin sekä luonnonmukaiseen puutarhanhoitoon erikoistunut yritys. Yrittäjä Anna Kamara tarjoaa muun muassa puutarhojen hoitosuunnitelmia, neuvoo puutarhojen luonnonmukaisessa hoidossa ja auttaa hoitotyössä. Kasvitarhurilta löytyy apuja ja neuvoja myös hyötypuutarhojen perustamiseen.
”On palkitsevaa nähdä miten vanha puutarha herää eloon luonnon kannalta kestävästi. Suosin luonnonmukaisia hoitokeinoja, enkä esimerkiksi käytä työssäni lainkaan myrkkyjä”, Kamara kertoo.
Kasvitarhurin tyypillisiä asiakkaita ovat museoiden lisäksi yksityiset ihmiset, jotka haluavat vaalia ja kunnostaa puutarhaansa ja tarvitsevat hoitoon apua sekä arvostavat luonnonmukaista hoitoa. Puutarhat ovat usein yli 100-vuotiaita ja sijaitsevat vanhoissa pihapiireissä. Tällöin on myös luontevaa ylläpitää ja hoitaa vuosikymmenien kuluessa kehittynyttä puutarhaa sen sijaan että laitetaan kaikki uusiksi.
”Vanhoihin kasveihin liittyy myös monenlaisia tarinoita ja muistoja. Ennen puutarhakauppojen yleistymistä, kasveja saatiin tuttavilta ja sukulaisilta. Kasveja halutaankin usein vaalia, sillä ne voivat olla esimerkiksi isovanhempien istuttamia,” Kamara sanoo.
Kasvitarhurin työkohteet sijaitsevat usein taajama-alueen ulkopuolella. Yhteyksien tulee siten toimia, oli puutarha maaseudulla, metsän reunalla tai saaristossa. ”Jos kohteen omistajat eivät ole paikalla, on toimiva netti erittäin tärkeä. Lähetän usein omistajille kohteista videoita, joissa kerron mitä olen tehnyt sekä annan tarkempia hoito-ohjeita”, Kamara kertoo.
Vaikka kasvien hoito sujuu ilman nettiyhteyksiä, pitää yrityksen moni asia hoitaa sähköisesti. ”Hallinnolliset hommat hoidan kotona tietokoneella, mutta kiireisinä aikoina – aina keväästä syksyyn – ei museopuutarhurilla ole juuri aikaa istua koneen ääressä. Silloin yhteyksien tulee toimia milloin missäkin. Minulle puhelin on myös muistikirja sekä yhteydenpitoväline asiakkaisiin. Sen tulee toimia moitteetta.”
”DNA on palvellut toimintaani erinomaisesti. Yritykseni sijaitsee Fiskarsissa, jossa kaikkien operaattorien yhteydet eivät välttämättä toimi kunnolla. Niin kotona kuin tien päällä toimivat yhteydet ovat yrityksen toiminnan kannalta tärkeitä. DNA on tarjonnut erinomaiset yhteydet käyttööni, ja huolehtii myös pitkäaikaisista asiakkaistaan tarjouksilla ja liittymien päivittämisellä. Soittamalla asiakaspalveluun olen saanut helposti apua aina tarvittaessa.”
Näillä ratkaisuilla tehostimme asiakkaamme toimintaa: