Blogit

Perinteistä panttaustoimintaa modernein yhteyksin

Vuonna 1882 perustettu Helsingin Pantti harjoittaa panttilainaustoimintaa 12 toimipisteessä kautta maan. Toiminnan idea on yksinkertainen: Panttilainaamoon tuotua tavaraa vastaan saa lainan, ja kun laina maksetaan takaisin, tavara palautuu omistajalleen. Jos panttaaja puolestaan ei lunasta lainaansa takaisin, tavara päätyy julkiseen huutokauppaan.

Kivijalkaliikkeiden lisäksi Helsingin Pantti toimii myös verkossa, jossa pyörii esimerkiksi joka viikko ympäri vuoden järjestettävä huutokauppa, jossa voi huutaa panttilainaamoon jätettyjä lunastamattomia esineitä.

”Listat huutokaupattavista tuotteista julkaistaan perjantaisin, ja aikaa tarjousten tekoon on seuraavaan tiistaihin asti”, kertoo Helsingin Pantin IT-päällikkö Juha Kullaanviita. Laajasta huutokauppavalikoimasta löytyy tavaraa koruista kameroihin ja poikkihuiluista pöytähopeisiin.

Huutokaupan lisäksi verkossa toimii myös heti ostettavien second hand -korujen kauppa, ja luonnollisesti Helsingin Pantissa hoidetaan sähköisesti panttiasioitakin. Laina-arvion omasta tuotteesta saa lähettämällä siitä kuvan, ja kun tuote on tuotu panttiin, lainaa voi hoitaa helposti netissä.

”Vaikka tämä on erittäin perinteikäs ala, jolla on pitkä historia, emme tänä päivänä tulisi toimeen ilman toimivaa tietoliikennettä ja internetiä”, toteaa Kullaanviita.

Vuoden 2020 alussa Helsingin Pantti päätti ottaa käyttöön DNA Yritysverkon, joka yhdistää 12 toimipistettä tietoturvallisesti toisiinsa. Yliheitto sujui Kullaanviidan mukaan jouhevasti, ja nyt yritys on saanut paitsi nopeat valokuituyhteydet myös 4G-varmistuksen. Varmistus takaa liiketoiminnan häiriöttömän jatkuvuuden, vaikka pääyhteys jostain syystä katkeaisikin.

Panttilainaamon käytössä on lisäksi DNA Vaihdepalvelu, jonka asetuksia yritys voi hallinnoida. Näin ollen soittajille annettavien tiedotteiden, kuten aukioloaikojen muokkaaminen onnistuu kätevästi itse ilman yhteydenottoa palveluntarjoajaan. Kullaanviidan mukaan Vaihdepalvelun etuna on ollut itsenäisen hallinnan lisäksi mahdollisuus ottaa käyttöön takaisinsoittopalvelu.

Hyvät verkkoyhteydet ovat Helsingin Pantille tärkeitä niin laadukkaan asiakaspalvelun kuin perusinfran toimivuuden varmistamiseksi. Tänä vuonna verkkoyhteyksien merkitys korostui kuitenkin myös aivan uudella tavalla.

”Korona-aikana etätyöhön kykenevät ovat työskennelleet paljon kotona, joten luotettavat etäyhteydet ovat tulleet todella tarpeeseen”, päättää Kullaanviita.
 

Näillä ratkaisuilla tehostimme asiakkaamme liiketoimintaa

  • DNA Yritysverkko
  • DNA Vaihdepalvelu 

Avainsanat:

Referenssi Verkko Yhteydet Viestintä

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
12/2024 DNA Yrityksille

Äärimmäiset sääolosuhteet voivat vaikuttaa verkkoihin – DNA toimii ripeästi yhteyksien palauttamiseksi

Blogi
12/2024 Joosua Nikkinen

Mobiilivarmenne suojaa yritystä ja työntekijää – tietoturva on osa vastuullisuutta

Artikkeli
12/2024 DNA Yrityksille

Mikä yhdistää tunneälykästä tekoälyä, humanoidirobotteja ja oppimisen johtamista? Teknologiatrendit 2025 tietenkin!

Artikkeli
SOC-tietoturvapalvelu tukee yritystä taistelussa kyberuhkia vastaan
12/2024 DNA Yrityksille

SOC-tietoturvakeskus tukee yritystä taistelussa kyberuhkia vastaan

Teknologiatrendit 2025

Teknologian vuosi 2025 on lunastusten aikaa: tekoälylle asetetut odotukset alkavat konkretisoitua, siviili- ja puolustusteknologioiden käyttöulottuvuudet laajenevat ja yritysten kestävän kehityksen tavoitteita jalkautetaan käytäntöön.

Mitkä trendit tulevat vaikuttamaan merkittävästi tulevaisuuteemme niin arjessa kuin sen ulkopuolella?

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.