Blogit

Näin kuuntelet podcasteja

Podcastien suosio kasvaa edelleen, ja yhä useampi työmatkalainen, lenkkeilijä tai kotitöitä tekevä kuuntelee samalla audiosisältöjä. Viime vuonna jo 30 prosenttia kaikista suomalaisista kuunteli podcasteja. Vastaava määrä vuonna 2019 oli 26 prosenttia

Vaikuttaa siltä, että nopeasti silmäiltävän tekstisisällön tai lyhyen videon sijaan etenkin bisnesväki haluaa paneutua kiinnostaviin aiheisiin syvällisesti ja pitkän kaavan kautta. 

Myös DNA on hypännyt mukaan audiohuumaan. DNA Busineksen omaa Uuden työn ääniä -podcastia onkin julkaistu jo 11 tuotantokautta, joissa on sukellettu syvälle teknologian ja bisneksen syövereihin.

Parhaimmillaan podcastit tarjoavat hyödyllistä tietoa, inspiroivat ja viihdyttävät. Mikset siis kuuntelisi niitä itsekin?

Keräsimme tähän erilaiset tavat ja kanavat, joista podcasteja löytää:

  • Spotify on tunnetumpi alusta musiikin kuunteluun, mutta sieltä löytyy myös rutkasti podcasteja. Genrejä löytyy teknologiasta peleihin ja uutisista uusiin oppeihin. Myös suomalaisia podcasteja on tarjolla runsaasti!
  • Supla on kotimainen podcastpalvelu, jossa julkaistaan monenmoista sisältöä suomeksi. Uutta kuunneltavaa on helppo etsiä hakutoiminnon tai kategorioiden mukaan – suosittelemme tutustumaan erityisesti Asiaa ja oppia -kategoriaan. Suplan saa sovelluksena iOS:lle ja Androidille.
  • Podplay on BauerMedian uusi podcast-alusta, josta löytyy runsas tarjonta niin suomalaista kuin ulkomaista sisältöä.
  • Lähes kaikista uusista älypuhelimista löytyy podcast-sovellus jo valmiiksi. iPhonen käyttäjien kannattaa etsiä luuriensa syövereistä Podcasts-sovellus, ja Androideista vastaava palvelu löytyy nimellä Google Podcasts
  • Soundcloud on suosittu alusta podcastien julkaisuun ja löydätkin sieltä runsaasti puheohjelmia kirjoittamalla palvelun hakukenttään ”podcast”. Soundcloud tarjoaa sovelluksen myös iOS:lle ja Androidille.
  • Podcastkeisari Olli Sulopuiston ylläpitämä jakso.fi kerää yhteen kaikki suomalaiset podcastit ja suosittelee hyviä podcasteja kaikkialta maailmasta. Jos et tiedä mistä aloittaa, aloita täältä.
  • Kansainvälisesti suosittuja podcast-alustoja ovat esimerkiksi Overcast, Tunein Radio ja Acast. Jos olet jo kuunnellut läpi kaikki suomalaiset podcastit, älä epäröi etsiä lisää kuultavaa näistä!

Muita hyviä vinkkejä podcastien uusille ystäville:

  • Ryhdy suosikkiohjelmiesi tilaajaksi. Saat ilmoituksen aina, kun uusi jakso on julkaistu.
  • Seuraa kiinnostavia podcastaajia sosiaalisessa mediassa. He todennäköisesti nostavat siellä esiin myös omia lempiohjelmiaan, jolloin löydät helposti lisää kuunneltavaa. He jakavat usein myös materiaalia kulisseista ja osallistavat kuulijoita podcastin tekoon esimerkiksi kyselemällä kokemuksia eri aiheista.
  • Kysy kavereilta suosituksia. Ehkä joku on hiljattain tutustunut uuteen sarjaan, josta et ole vielä kuullutkaan.

 

Tutustu myös DNA:n Uuden työn ääniä -podcastiin! Uusimpia tuotantokausia ovat Pohjolan työ- ja yrityskulttuureita esittelevä Kuuleeko Pohjola? sekä aivan uunituore Tulevaisuustehdas, joka johdattaa kuulijan syvälle teknologian ja työn huomiseen.

 

Artikkeli päivitetty 12.3.2021. Alunperin artikkeli on julkaistu 6.5.2019.

Avainsanat:

Digitalisaatio Muuttuva työ Vinkit Teknologiatrendit

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
12/2024 DNA Yrityksille

Keskitä yrityksesi mobiilipalvelut yhdelle luukulle – toimivat ja oikein valitut ratkaisut tukevat yrityksen kasvua

Blogi
11/2024 Anna-Mari Ylihurula

Hallittu kokeilukulttuuri valjastaa tekoälyn hyödyksi – johtajan tärkein tehtävä on kysyä entä jos?

Artikkeli
Merikaapeli
11/2024 DNA Yrityksille

Miten DNA huolehtii yhteyksiensä toimivuudesta kriittisen merikaapelin vaurioituessa?

Artikkeli
11/2024 DNA Yrityksille

Tekoäly on sitä mitä teemme siitä – ja samaan aikaan sekä uhka että mahdollisuus

Miltä näyttää teknologian vuosi 2024?

Uljaan uuden huomisen onnennumero on 14 – nimittäin niin monta nousevaa teknologiatrendiä esitellään DNA:n vuoden 2024 teknologiatrendiraportissa! Lue valppaasti, sillä monet näistä trendeistä tulevat jättämään jälkensä historiaan.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.