Lisätty todellisuus eli AR (Augmented Reality) tuo todennäköisesti älypuhelintakin suuremman muutoksen ihmisten elämään. Vuonna 2019 AR-sovelluksia alkaa hiipiä arkeen, kertoo ZenRoboticsin ja Immersalin perustajiin kuuluva Jufo Peltomaa.
"Nykyään olemme ihmeissämme, jos emme pääse käyttämään kännykkää. Tulevaisuudessa meistä voi tuntua, että olemme aivan pulassa, jos AR menee pois päältä", arvioi useiden menestyneiden teknologiayritysten perustajiin kuuluva Jufo Peltomaa. Hänen uusi yrityksensä Immersal kehittää lisätyn todellisuuden teknologiaa, josta odotetaan yhtä lähivuosien suurista kasvualueista.
Lisätyn todellisuuden mahdollisuuksista saa jo esimakua joissain mobiilisovelluksissa. Esimerkiksi huonekaluja voi sovittaa virtuaalisesti tabletin tai älypuhelimen ruudulla, sillä AR-sovellus lisää tilaan paikallaan leijuvan huonekalun. Tällainen tekniikka on kuitenkin vasta alkua. Peltomaa katsoo, että suurin vallankumous alkaa, kun saadaan aikaan maailmanlaajuinen AR:n mahdollistava infrastruktuuri. Lopullinen vallankumous tulee AR-lasien myötä.
"AR ympäröi meidät personoidulla tiedolla", hän kuvailee. Kun vastaan tulee tuttu henkilö, AR lisää muistutuksen hänen nimestään näkökenttäämme. Ympäristöstä nostetaan esille kaikenlaista käyttäjää kiinnostavaa tietoa. Kun olemme menossa jonnekin, AR opastaa meitä ja näyttää vaikkapa muiden perheenjäsenien sijainnin seinien läpi. ”AR tekee meistä hieman fiksumpia ja antaa meille eräänlaisia superaisteja", Peltomaa kuvailee.
Kauppa ensimmäisiä todennäköisiä AR:n läpimurtoalueita
Tällä hetkellä lisätty todellisuus yleistyy mobiilisovelluksissa. Peltomaan mukaan ensimmäisiä läpimurtoalueita on todennäköisesti kaupan ala.
"Kyselyissä on saatu ihan uskomattomia prosentteja. Melkein kaksi kolmasosaa ihmisistä haluaa käyttää AR-sovelluksia kaupoissa", Peltomaa kertoo. Perinteisiin kivijalkakauppoihin voidaan AR:n myötä tuoda esimerkiksi verkkokaupoista tuttuja ominaisuuksia, jotka parantavat ostokokemusta.
Toinen ilmiselvä käyttöalue ovat pelit. Immersalin erikoisuus on AR:n tuominen laadukkaasti suuriin tiloihin ja laajaan monikäyttäjäympäristöön. Peltomaa paljastaa, että yhtiö rakentaa parhaillaan ulkona toimivaa AR-versiota yhdestä maailman tunnetuimmasta pelistä.
Lisää käyttöalueita kehitetään jatkuvasti. "En yllättyisi, jos jostain nousisi aivan uudenlainen AR:ään perustuva sosiaalinen media, jota kaikki haluavat käyttää", Peltomaa sanoo.
Jotkin uusista sovelluksista sopivat paremmin virtuaalitodellisuuteen (VR), mutta Peltomaa uskoo AR:n nousevan selvästi suurimpaan rooliin.
”On vain rajoitettu määrä tilanteita, joissa käyttäjä haluaa eristäytyä muusta maailmasta. Oma veikkaukseni kuitenkin on, että valtaosa ihmisistä haluaa käyttää AR:ää lähes koko ajan. Uskon, että AR:stä tulee iso osa kulttuuriamme", hän sanoo.
Lue myös, mitä ovat muut vuoden 2019 kiinnostavimmista teknologiatrendeistä!