Ilmastonmuutoksen hälytyskellojen soidessa yhä kovempaa teknologia ja digitalisaatio tulevat avuksemme, ennustaa Telenor Research Teknologiatrendit 2022 –raportissaan.
DNA on ollut osa Telenor-konsernia vuodesta 2019. Telenor on Pohjoismaiden suurin teleoperaattori ja globaalisti maailman johtavia IoT-ratkaisujen toimittajia. Telenor-konsernin pohjoismaisen yhteistyön ansiosta tutkimusyksikön työn hedelmät tulevat myös DNA:n ja sen asiakkaiden saataville.
Telenor näkee horisontissa viisi vihreää teknologiatrendiä.
Trendi 2: Ilmastoaiheiset mikrotutkinnot kiinnostavat
Hege Mathea Haugen, Telenor Researchin tutkija
Työntekijät eivät ole halukkaita odottamaan, että heidän työnantajansa muuttuu ilmastoystävälliseksi. He haluavat toimia, ja he ovat innokkaita oppimaan miten.
Perinteinen ajatus koulutuksesta ja oppimisesta on muutoksen kourissa: tapa, jolla koulutamme, opetamme ja täydennämme osaamistamme, on mullistumassa. Oppimisen ja työn yhdistämisestä oli tulossa normi, jo ennen kuin Covid-19 pyyhkäisi yli maailman. Nyt kun pandemia on pakottanut ihmiset kotitoimistoihin ja lisännyt digitaalisten taitojen tarvetta, näistä kahdesta on tullut käytännössä erottamattomia. Ja aivan kuten nykyaikaiset työurat edellyttävät ihmisiltä jatkuvaa täydennyskoulutusta, ilmastonmuutos edellyttää ihmisiltä, yrityksiltä ja yhteiskunnilta elinikäistä oppimista, jotta voidaan luoda ja edistää vihreämpiä elin- ja toimintatapoja. Ympäristöpolitiikka ja -lainsäädäntö pakottavat myös teollisuudenaloja kohti kestävämpää kehitystä vuonna 2022, mikä lisää vihreän ammatillisen osaamisen kysyntää.
"Nyt kun välitön tarve digitaalisten perustaitojen päivittämiseksi etätoimistoissa näyttäisi olevan katettu, ennakoimme, että vuonna 2022 työntekijät vaativat verkkokursseja ja mikrotutkintoja, joiden avulla he voivat auttaa selviytymään suurimmasta globaalin yhteisömme kohtaamasta haasteesta – ilmastonmuutoksesta", sanoo Telenor Research -tutkimusyksikön johtaja Bjørn Taale Sandberg.
Mikrotutkintojen tarjoaminen ei ole vain akateemisen maailman käytäntö. Digitaalisten mikrotutkintojen suosio on huimassa kasvussa, ja jopa perinteiset ja arvostetut oppilaitokset, kuten Massachusetts Institute of Technology (MIT), tarjoavat mikromaisterintutkintoja verkko-opiskelijoille globaalisti. Mikrotutkinnoilla viitataan sekä perinteisiä tutkintoja tai kursseja kevyempiin opintokokonaisuuksiin että niistä saatavaan suoritusmerkintään. Vakiintunutta suomenkielistä käännöstä kokonaisuudelle ei vielä ole olemassa.
Siirtymä kohti elinikäistä oppimista ja kasvava tietoisuus kestävästä kehityksestä luovat edellytykset sille, että vihreistä mikrotutkinnoista tulee seuraavan sukupolven työntekijän kouluttautumisvalinta. Uskomme, että Courseran, LinkedIn Learningin, Udacityn ja Khan Academyn kaltaisten oppimisjärjestelmien kautta virtaa vihreitä mikrotutkintoja ja yhä useammat perinteiset oppilaitokset omaksuvat kestävän kehityksen arvoja tutkinto-ohjelmissaan. Tällaisia verkkokursseja ja -tutkintoja tarjoavat ja edistävät jo nyt organisaatiot eri puolilla maailmaa, erityisesti Yhdistyneet Kansakunnat ja sen alajärjestö Unesco eli Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö.
"Vuonna 2022 yhä useammat yritykset ottavat ympäristöystävällisiä mikrotutkintoja ja -kursseja osaksi ”opetussuunnitelmaansa”, jotta ne voivat vastata työntekijöidensä halukkuuteen oppia lisää vihreistä teemoista. Työntekijät ovat entistä innokkaampia oppimaan, miten digitaalisia teknologioita ja innovaatioita voidaan hyödyntää ilmastoystävällisemmän työpaikan luomisessa. Useimmat työnantajat ovat jo myöntäneet, että elinikäinen oppiminen vaatii enemmän todistettua osaamista, ja yritykset, jotka eivät helpota näiden todistusten hankkimista työn ohella, ovat vaarassa menettää kiinnostavuuttaan uusien osaajien silmissä", Sandberg lisää.
Tämä artikkeli on käännetty englanninkielisestä Telenor Groupin artikkelista Tech Trends 2022: Five tech trends that will fuel the green transition of society in 2022, ja se julkaistaan viidessä osassa.
Tutustu muihin trendeihin täällä: vihreät pilvet, optimoi kaikki, vihreiden vaikuttajien nousu ja ”kadonneen sukupolven” pelastus.
Mitä taitoja työelämä vaatii tulevaisuudessa? Kuuntele DNA:n Tulevaisuustehdas-podcastin jakso, jossa keskustellaan työn tulevaisuudesta pandemian jälkeisessä maailmassa.