Blogit

Uskalla elää omannäköistäsi elämää

Minulla oli ilo kuunnella hiljattain Kodin Kuvalehden päätoimittajan Minna McGillin mainiota puheenvuoroa. Hän kuvaili nykyhetkeä vertailun aikakaudeksi. Sosiaalisen median myötä näemme siloitellun kuvan toisten elämästä, jolloin oma elämä saattaa vaikuttaa hyvinkin lattealta.  

Onkin hyvä, miten somessa näkyvää, usein kiillotettua elämää on alettu viime aikoina entistä enemmän kyseenalaistaa. Tosiasia kun on, että meillä kaikilla on omat ylä- ja alamäkemme.  

Itsekin sorrun monen muun tavoin helposti tekemään julkaisuja enemmän loma-aikoina, mikä johtaa varmasti vääristymään elämäni dokumentoinnissa. Tämän taustalla on toki se, että lomalla on enemmän aikaa ja tuntuu, että silloin tapahtuu myös enemmän asioita, joita on kiva jakaa.  

Silti eniten kommentteja ja peukkuja olen saanut niistä arjen postauksista, joissa asiat ovat menneet vähän niin ja näin – suosituimpana varmastikin video erittäin sotkuisesta keittiöstä lasten omatoimiviikon jäljiltä. Aitous ja samaistuttavuus syntyykin siitä, jos pystymme näyttämään todellisuutta kiiltokuvien takana. 

Oman elämän suurin fani 

Jonkinlainen itsensä vertailu toisiin nähden on varmasti ihan perusominaisuus meissä ihmisissä, eikä siinä varmasti sinällään ole mitään vikaa. Ongelmaksi se muodostuu, jos alamme vertailun perusteella väheksymään ja latistamaan itseämme.  

Miten puhut itsestäsi ja itsellesi on mielestäni yksi keskeisimpiä mittareita. Juttelin muutama viikko sitten ala-asteikäisen poikani kanssa. Hän kritisoi itseään aika paljon, kunnes kaivoimme yhdessä esiin hänen luokkakavereiltaan saamansa kortin, johon jokainen oli kirjoittanut jotain kivaa hänestä. Luimme yhdessä ääneen näitä kaikkia kommentteja, ja kysyin häneltä, että eikö hän vaikutakin aika mahtavalta muiden mielestä. Illan päätteeksi kortti jätettiin näkyvälle paikalle ja hän kävi ilahtuneena nukkumaan. 

Kukaan muu ei voi olla sinä, joten miksi yrittää olla niin kovasti jotain ihan muuta?

Kukaan muu ei voi olla sinä, joten miksi yrittää olla niin kovasti jotain ihan muuta? Itse ajattelen, että itsestä kannattaa tykätä, sillä tämän henkilön kanssa kuitenkin pisimmän matkan elämässäsi kuljet. Vielä mukavampaa matkasta tulee, kun oppii nauramaan itselleen ja kaikille mokilleen – niitä ainakin minulle on matkan varrella osunut aika paljon. 

Avainsanat:

Vastuullisuutta ja huolenpitoa Töitä ja oppimista Muita aiheita

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

12/2024 Artikkelien toimitus

Pelko ja häpeä estävät lasta hakemasta apua nettihäirintään

11/2024 Artikkelien toimitus

Laita hyvä kiertämään – Vaihtokapula tukee joulun aikaan Apuu-chatia

11/2024 Julia Arko

”Uskallan olla oma itseni” – Jenni on viihtynyt jo 20 vuotta DNA:lla

11/2024 Jussi Tolvanen

DNA:n toimitusjohtaja: Toimistopakko kielii luottamuspulasta tai laiskasta johtamisesta