SOS-Lapsikylä on kehittänyt nuorten työllistymisen tukemiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi sijaishuollossa kasvaneille nuorille työnhaun taitojen valmennuksen, H'uraan. Työelämä on digitalisoitunut työnhausta alkaen, ja monen työhaluisen nuoren työnsaantia vaikeuttaa tietokoneen ja tarvittavien digitaitojen puute. DNA tukee SOS-Lapsikylää sen työssä lasten ja nuorten yhdenveroisten digitaalisten valmiuksien eteen.
Työelämässä tarvittavien digivalmiuksien riittämättömyys koskettaa vakavasti esimerkiksi sijaishuollossa olevia nuoria, joista kaikilla ei ole niitä sukulaisten ja tuttavien työelämäverkostoja, joiden kautta ensimmäiset kesätyöpaikat usein löytyvät vaikka ilman erityisiä työnhaun digitaitoja. He kaipaavat käytännön tietoa ja osaamista siitä, miten työnhakemisessa lähdetään liikkeelle ja millaisia verkkoviestinnän taitoja työelämässä tarvitaan.
"Kaikilla Itsenäiseen elämään muuttavilla nuorilla ei ole mahdollisuutta hankkia omaa tietokonetta, jota kuitenkin tarvitaan opiskelussa ja työnhakemisessa. Sijaishuollossa asuvien nuorten tapauksessa tietokone voi olla yhteiskäytössä muiden nuorten kanssa. Kouluissa, kirjastoissa ja muissa yleisissä tiloissa olevat yhteiskäyttötietokoneet ovat valtavan upea asia, mutta digitaitojen harjoittelu ja työnhakeminen on silti helpompaa omassa rauhassa ja mahdollisuuksien mukaan omalla koneella”, sanoo SOS-Lapsikylässä monikulttuurisuustyöhön ja nuorten työllistymiseen erikoistunut asiantuntija Mikko Ylisuvanto.
DNA:n tuella SOS-Lapsikylä on tapauskohtaisen tarveharkinnan perusteella hankkinut tietokoneita niille itsenäistymisvaiheessa oleville nuorilleen, jotka tarvitsevat sitä esimerkiksi koulunkäynnin, opiskelun tai työn vuoksi.
”On mahtavaa nähdä, kuinka paljon ne ovat helpottaneet nuoren arkea ja tuoneet siihen iloa! Asioiden hoito alkaa sujua ihan eri tavalla, samoin yhteydenpito muualla oleviin sukulaisiin ja muihin tärkeisiin ihmisiin”, Mikko toteaa.
Työelämän digitaidot eivät kartu somessa eikä pelaamalla
Monet nuoret käyttävät älylaitteita taitavasti pelivälineinä ja pikaviestiminä, mutta työelämässä ja työnhaussa tarvitaan muunlaista osaamista. Yritykset ohjaavat hakijat verkkosivuilleen ja työhakemus halutaan sähköisesti, vaikka itse työ olisi muuta kuin tietokonetyötä.
Myös sähköposti on monelle nuorelle vieras, sillä pikaviestintä on korvannut sitä vapaa-ajan viestinnässä. Työnhaussa oma sähköpostitili on kuitenkin edelleen käytännössä välttämätön, sillä useissa tapauksissa yritykset haluavat hakemukset sähköpostiinsa.
Digiosaaja huolehtii myös tietoturvasta
Tietoturvasta huolehtiminen on niin ikään tärkeä digitaito. Mikko Ylisuvannon mukaan nuoret ovat haavoittuvaisia, eikä heille välttämättä tule mieleen, että joku voisi haluta käyttää heidän tietojaan väärin. Henkilökohtainen sähköpostitili ja sen hyvin mietitty salasana ovat tärkeitä oman tietoturvan vuoksi.
"Hakemus pitää laittaa omasta sähköpostista yrityksen hakemuksia varten nimeämään osoitteeseen, tai sitten sille lomakesivulle, jolle yritys pyytää sen toimittamaan. Annetun ohjeen mukainen toiminta parantaa sekä työnsaannin mahdollisuutta että omien hakemuksessa luovutettujen tietojen turvaa.”
H'uraa - Matkalla työelämään: tavoitteena tasaveroiset pärjäämisen mahdollisuudet
SOS-Lapsikylä on luonut H’uraa – Matkalla työelämään -valmennuksen yhdessä yrityskumppaneidensa kanssa. Valmennus on suunnattu erityisesti sijaishuollossa kasvaneille nuorille, jotka tarvitsevat ohjausta ja tukea työnhaussa, työelämätaitojen kartuttamisessa sekä oman identiteetin vahvistamisessa.
Nyt SOS-Lapsikylä on aloittanut yhteistyön pääkaupunkiseudun kuntien kanssa, ja tänä syksynä H´uraa-työelämävalmennusta aletaan tarjota myös kuntien lastensuojelun jälkihuollon nuorille. Valmennusta kehitetään kokemusten ja kunnilta tulevan palautteen perusteella edelleen.
Valmennuksiin osallistuneet nuoret ovat antaneet niistä paljon positiivista palautetta, ja kertoneet oppineensa niissä paljon. Arvokas työ nuorten kanssa palkitsee myös järjestäjiä ja valmentajia:
"Meidän nuoremme ovat upeita persoonia, joiden kanssa yhdessä tekeminen on antoisaa. Myös me opimme heiltä paljon. He ponnistavat muita vaikeammista lähtökohdista ja ovat siksi alttiimpia jäämään yhteiskunnan katveeseen. On upeaa, että he itse kokevat valmennuksen hyödylliseksi ja että pystymme näin auttamaan heitä.”
Lue vielä SOS-Lapsikylän artikkelista edellisestä H'uraa-valmennuksesta: Hyvällä asenteella kohti työelämää!
SOS-Lapsikylä on voittoa tavoittelematon lastensuojelujärjestö, jonka tavoitteena on taata jokaiselle lapselle rakastava koti. SOS-Lapsikylä auttaa heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja nuoria sekä lisää lapsiperheiden hyvinvointia Suomessa ja maailmalla. https://www.sos-lapsikyla.fi/