Blogit

Miten valita uusi puhelin? Muista nämä asiat

Uuden puhelimen hankinta saattaa tuntua jopa uuvuttavalta, kun ei aina tiedä, mistä aloittaa – laajan mallivalikoiman lisäksi, teknologia kehittyy nopeammin kuin kerkeää pysymään perässä. Mitä kaikkea uudelta puhelimelta kannattaisi vaatia? Tämä artikkelin tarkoituksena on avata, miten hankkia itselleen paras puhelin.

Yhtä paljon kuin on erilaisia puhelinmalleja, on myös käyttäjiä. Lähtökohtana onkin, että tämän arkea helpottavan kapistuksen tulisi palvella mahdollisimman hyvin juuri käyttäjän omia tarpeita. DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikon mukaan kuitenkin yleisin virhe puhelinkaupoilla on, että uusi puhelin ostetaan sen perusteella, että se on halpa – ei sen, mihin puhelinta oikeasti käytetään.

”Hyviin tarjouksiin kannattaa toki tarttua, mutta siitä huolimatta kannattaa miettiä, vastaako puhelin kaikkiin tarpeisiin omassa arjessa. Esimerkiksi paljon videota ja valokuvia ottaville kamera on se juttu, kun taas kännykällä pelaavalle paras ominaisuus voi olla iso ja laadukas näyttö. Jotkut taas vaativat puhelimeltaan enemmän suorituskykyä”, Aavikko summaa. 

 

Ota huomioon ainakin nämä viisi vinkkiä:


1. Listaa itsellesi tärkeät ominaisuudet

Yksi hyvä keino sopivan puhelimen valintaan on jo ennen hankintaa listata ylös itselle tärkeitä ominaisuuksia. Mieti, mihin tarvitset puhelinta omassa arjessasi. Vaadittujen ominaisuuksien pohjalta on huomattavasti helpompi lähteä rajaamaan pois malleja suuremmastakin valikoimasta. Listaamalla voi myös varmistaa, ettei tee liian hätiköityä päätöstä, esimerkiksi edullisen tarjouksen perusteella.

2. Kysy apua asiantuntevilta myyjiltä

Oman listauksen jälkeen kannattaa aina keskustella asiasta myös asiantuntevan myyjän kanssa. Myyjillä on työnsä puolesta aina ajankohtaisin ymmärrys uusimman teknologian tuomista mahdollisuuksista. Pienen keskustelun myötä myyjät saattavat tuoda esille sellaisia ominaisuuksia tai toimintoja, joita ei itse olisi edes hoksannut vaatia. Kysymällä rohkeasti apua myyjältä voi siis varmistaa, että puhelinvalinta palvelee mahdollisimman hyvin omaa käyttötarkoitusta.

DNA:lta saat asiantuntijan apua monipuolisesti niin DNA Kaupoissamme, verkkosivujemme chat-palvelussa kuin asiakaspalveluun soittamalla. DNA Kauppaan, asiakas- tai myyntipalveluumme voi varata itselleen myös ajan, jolloin vältyt turhalta jonottamiselta ja vähennät tartuntamahdollisuuksia koronavirukselle. Pääset varaamaan ajan ajanvarausjärjestelmästämme.

Lisää helpomman ja turvallisemman asioimisen mahdollistamisesta DNA:lla: Asioimisesta tehdään helppoa asiakkaille sopivilla palveluilla

3. Ota huomioon puhelinmallin käyttöikä

Puhelinhankinnassa kannattaa myös ottaa huomioon, kuinka pitkää käyttöikää tälle toivoo. Vanhempien mallien kohdalla kannattaa varmistaa esimerkiksi myyjältä, onko malliin tulossa vielä uusia ohjelmistopäivityksiä. Vanhentuneen käyttöjärjestelmän myötä osa ladatuista sovelluksista ei välttämättä toimi, minkä lisäksi järjestelmän vanhentuminen saattaa olla tietoturvariski. Uudemmat mallit ovat valmistettu tukemaan aina nykyaikaisinta tekniikkaa sekä kestämään paremmin vaativampienkin sovellusten pyörittämistä ilman takkuilua tai suurta akunkulutusta. Näin ollen uudemmilla malleilla on siis usein lähtökohtaisesti parempi elinikä.

”Yllättävän moni ajattelee edelleen, että 5G on tulevaisuuden teknologiaa, joka tulee sitten joskus. Fakta on kuitenkin se, että se on täällä jo nyt ja uudeksi hankinnaksi kannattaa mahdollisuuksien mukaan harkita 5G-puhelinta, sillä verkot kehittyvät Suomessa koko ajan. 5G-verkko kattaa jo vuoden loppuun mennessä suurimman osan suomalaisista. 5G-puhelinta voi ajatella myös sijoituksena, sillä se säilyttää vaihtoarvonsa huomattavan hyvin”, Aavikko kertoo.

4. Unohda turhat ennakkoluulot 

Apple, Samsung, Huawei vai Nokia? Hankkiessa uutta puhelinta kannattaa luopua turhista ennakkoluuloista eri puhelinvalmistajia ja malleja kohtaan. Torjumalla suoraan jonkun valmistajan voit vahingossa sulkea pois itseltäsi monta hyvää vaihtoehtoa. Valmistajilla on usein erilaisia malleja eri käyttötarkoituksiin, joten muista olla utelias ja avoinmielinen uutta puhelinta hankkiessa. Älä myöskään epäröi kysyä myyjältä erilaisista malleista – he ovat töissä sinua varten ja auttavat mielellänsä myös uuden puhelimen käyttöönotossa. 

5. Kerralla kaikki kuntoon

Miksi ei samalla hoitaisi kaikkia asioita kerralla kuntoon, kun päivittäminen on jo aloitettu? DNA Kaupassa asioidessasi voit puhelinoston yhteydessä antaa vanhan puhelimesi vaihdossa rahallista korvausta vastaan. Samalla tämä saadaan tietoturvallisesti kierrätettyä. Lisäksi on hyvä samalla varmistaa, että sinulla on uuteen puhelimeesi ja käyttötarkoitukseesi sopivin puhelinliittymä – 5G-puhelimessa kannattaa olla 5G-liittymä, jotta tästä saatava hyöty on mahdollisimman paras. Samalla asioinnilla on hyvä myös varmistaa, että kaikki muutkin palvelusi ovat ajan tasalla ja käytössäsi on kaikki parhaat edut. 

Lue lisää artikkelistamme, miksi kannattaa valita nopeampi puhelinliittymä: Miksi netin nopeus liittymässä ei aina ole maksimissa, ja mitä tarkoittaa vaihteluväli?

Lue lisää vaihtolaitehyvityksestä artikkelistamme: Ekoteko, josta saa rahallista korvausta – tuo vaihtolaite DNA Kauppaan
 

Tämä artikkeli on osa Tiesitkö, että -artikkelisarjaa, joka tarjoaa hyödyllisiä vinkkejä ja ajankohtaista tietoa entistä viihdyttävämpään ja mutkattomampaan arkeen.

Avainsanat:

Kohokohtien kuvaamista Muita aiheita Teknologiaa ja tekoälyä

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

12/2024 Artikkelien toimitus

Pelko ja häpeä estävät lasta hakemasta apua nettihäirintään

11/2024 Artikkelien toimitus

Laita hyvä kiertämään – Vaihtokapula tukee joulun aikaan Apuu-chatia

11/2024 Julia Arko

”Uskallan olla oma itseni” – Jenni on viihtynyt jo 20 vuotta DNA:lla

11/2024 Jussi Tolvanen

DNA:n toimitusjohtaja: Toimistopakko kielii luottamuspulasta tai laiskasta johtamisesta