Ne jutut, joita töissä pitää tehdä, ovat usein vaikeita. Värkkäilen online-palveluita DNA:lla online- ja markkinointiyksikössä kehityspäällikkönä. Kahvia kuluu.
Sitä näkee kaikenlaisia integraatiospagetteja ja yrittää tulkata kryptisestä dokumentaatiosta, onko alkuperäinen tarkoitus ollut tehdä joku automatisointiprojekti vaiko kenties manata esiin Baphomet, Luciferin oikea käsi. Vähemmälläkin demonologialla päivät tapaavat olla hyvin kiireisiä ja ratkottavat probleemat lukuisia.
Toisaalta, en taas muista enää puoliakaan kaikista parempaa ja rauhallisempaa elämää lupaavista henkisen kasvun kirjoista ja podcasteista, joita ystävät, Twitter-tutut ja kaikennäköiset TOP 10 -listat minulle tyrkyttävät. Ristiriita sen välillä, millaista vastuullinen työ todellisuudessa on, ja millaista mielikuvaa sisäistä zeniä hehkuttavat naminamijulkaisut siitä tarjoavat, on melko jyrkkä.
Pitääkö töissä olla rauhallista?
Ihmiset arvostavat nykyään mindfulnessia. Se on trendi, joka toistuu mediasta toiseen: ihmisten tulisi tavoitella rauhallisuutta, tyyneyttä ja seesteisyyttä. Eli niitä ominaisuuksia, joita perinteisesti on arvostettu lähinnä anestesialääkitystä annettaessa.
En oikeastaan ymmärrä, miksi asioiden elämässäni ja työssäni pitäisi olla helppoja ja seesteisiä.
Se on esimerkiksi monelta piiloon jäävä yhtälö, että helppojen ja hyvien palveluiden tekeminen on lähtökohtaisesti paljon vaivaa vaativaa. Intuitiivisuus ei ole helppo hiharavistus, vaan käyttäjätutkimuksien, data-analyysien ja iteraatioiden lopputulos. Eikä nettipalveluiden vaatimat tekniset riippuvuudet nekään järjesty ojennukseen itsestään.
Ja mitä järkeä meidän on jatkuvasti yrittää rekrytä nokkelimmat päät, jos tekeminen olisi kuitenkin jotain helppoa näppäilyä? Meille maksetaan näistä hommista juuri siksi, että asiat ovat haastavia ja ammattitaitoa vaativia. Muutenhan nämä tekisi joku Paulo Coelho -sitaatteja lateleva, joogaa liikunnaksi kutsuva* mindfulness-haihattelija ilmaiseksi.
*) Venyttely ei ole liikuntaa.
Ei tämä ole niin kamalaa
Ei se muutenkaan ole niin, että vaikeat ja vaivaa vaativat asiat olisivat yhtä kuin ikäviä asioita. Vaikeitakin asioita on loppujen lopuksi kohtuullisen mukava hoitaa, kun ympärillä on mukava porukka.
On itse asiassa myös varsin palkitsevaa nähdä, miten vaikeita asioita pystytään taklaamaan, kun huoneeseen saadaan tarpeeksi fiksuja päitä keskustelemaan.
Me olemme täällä tekemässä sitä mitä teemme, ei siksi koska se olisi helppoa tai pelkkää henkisen hattaran levollista mutustelua, vaan juuri siksi koska se on vaikeaa.
