Perhejuhlien kuvaaminen puhelimella – tunteikkaimmat hetket talteen!

Kuusivuotiaan kynttilänpuhallus, ylioppilaslakin heitto, hääparin ensisuudelma – koko perheen juhlissa on monia tunteikkaita hetkiä, jotka haluat taatusti saada talteen ja joiden pariin palata myöhemmin kuvamuistojen kautta. Uusien älypuhelinten kamerat ovat onneksi niin laadukkaita, että niillä hoituu näppärästi myös perhejuhlien, valmistujaisten ja syntymäpäivien valokuvaaminen. Näillä vinkeillä viet puhelinkuvaamisen seuraavalle tasolle ja otat astetta hienommat juhlakuvat itse!

Vinkki 1. 

  

Onnistuneet potrettikuvat päivänsankarista

6-vuotias syntymäpäiväsankari näyttää kameralle kuutta sormeaan ja hymyilevästä suusta puuttuu muutama hammas. Vastavalmistunut ylioppilas heittää lakkinsa ilmaan koulun portailla. Ekaluokkalainen esittelee ylpeänä ensimmäistä koulutodistustaan. Kaikki nämä ovat niitä elämän hetkiä, jotka haluat muistaa.

Perinteinen potrettikuva onkin hyvä tapa ikuistaa niin rippikoululainen kuin syntymäpäiväsankari. Hyvän kamerapuhelimella kuvatun peruspotretin ainekset ovat nämä:

•    Suunnittele etukäteen, millaisen kuvan haluat.
•    Valitse kuvalle hillitty tausta, kuten talon seinä, taivas tai marjapensas.
•    Kuvaa niin, että valo tulee valokuvaajan takaa kohti kuvattavaa. Luonnonvalo on paras, mutta vältä suoraa auringonpaistetta – se muodostaa kasvoille jyrkät varjot.
•    Potrettiin voi ja saa tuoda mukaan persoonallisuutta. Jos napero harrastaa kitaransoittoa, ota kitara mukaan rekvisiitaksi. Juhlasankarille sopii käteen kukka ja koululaisille todistus. Kun kädessä on jotakin pitelemistä, ei tarvitse miettiä, miten kädet kuvassa laittaisi.
•    Ota paljon kuvia. Ainakin nämä: puolikuva, kokokuva ja kasvokuva. 
•    Kokeile kuvassa myös liikettä. Voimistelijanuori voi tehdä kuvassa kärrynpyörän ja alakoululainen tuulettaa koulunpäättäjäispäivänä futisidolinsa elkein. 
 

Ota puhelimella entistä paremmat kuvat: Useista puhelimista löytyy valmiina potrettiasetus, joka tarkentaa henkilön, mutta sumentaa taustaa. Tätä taustan sumentamista kauniin epäteräväksi kutsutaan bokeh-efektiksi – testaa rohkeasti omalla puhelimellasi!


Jos haluat saada potrettikuvaan mukaan liikettä, paras apu liikkuvalle kuvaajalle on kädessä pidettävä ja puhelimeen kiinnitettävä kuvanvakauttaja. Se vähentää puhelimen tärinää ja muuttaa näin puhelimen kuvat ja videot tarkoiksi otoksiksi. 

 

Parhaat älypuhelimet muotokuvien kuvaamiseen? Tutustu puhelinvalikoimaan.

Katso vinkit:

Hyvät kuvat juhlavieraista ja ikimuistoiset ryhmäkuvat

Monella meistä on se yksi tuttu kaveriporukka. Ne ihmiset, joihin tutustuttiin koulun välitunneilla, joiden kanssa valvottiin teineinä kesäyöt, koettiin pahimmat sydänsurut, todistettiin ensimmäisten lasten syntymät ja astuttiin vihdoin aikuisuuteen. Sen kaveriporukan haluaa saada ainakin kerran samaan ryhmäkuvaan.

Vinkki 2. 

  

Jokaisessa juhlassa kannattaa suunnitella etukäteen muutamat ryhmäkuvat, jotka haluat ehdottomasti ottaa, kuten perhepotretti tai kaveriporukan kuva. Valitse kuvaukselle juhlista oma hetkensä. Kokeile näitä niksejä ryhmäkuvissa:


•    Yhteiskuva yläilmoista drone-kameralla. Tähän kuvaan mahtuu varmasti koko suku! Ylhäältä päin otetussa kuvassa voi leikitellä muodostamalla ihmisistä kuvion tai heittää vaikkapa ylioppilaslakit ilmaan jenkkiläiseen graduation-tyyliin.
•    Ryhmäpotretti selfienä. Vaihtoehto pienemmän porukan ryhmäkuviin. Hyvä apuri kuvaan on lisävarrellinen kuvanvakaaja.
•    Hauska miljöö tai asetelma. Voisiko portailla saada hauskan kuvan suvun lapsista? Tai entä jos kaikki serkukset menisivät jonoon pituusjärjestyksessä?
•    Sano nalle! Perinteinen muikku-sana on hauska, mutta sitä käyttämällä jonkun huulet jäävät aina kuvaan tötterölle. Sanokaa hymyillen ”nalle” ja suupielen jäävät varmemmin ylös!

 

Ota puhelimella entistä paremmat kuvat: Onko älypuhelimesi kamerassa ajastin? Ryhmäkuvissa siitä on hyötyä! Aseta puhelin tasaiselle alustalle, pistä ajastin päälle ja kirmaa mukaan ryhmäpotrettiin.

 

Vaikuttavia kuvia ja videoita lintuperspektiivistä? Ota avuksi drone.

Kuvanvakaajalla varmuutta kuvaamiseen. 

Vinkki 3. 

  

Tunnelmalliset kuvat ja aidot tilannekuvat

Pieni syntymäpäiväsankari puhaltaa kakun kynttilät ja perhe taputtaa taustalla hymyillen. Isoset laulavat olohuoneessa kitaran säestyksellä rippikoululaiselle laulun. Isoisä pitää ylioppilaalle liikuttavan puheen, jossa muistelee, että vastahan lapsenlapsi oli vielä vaunuissa ja nyt jo suuntaamassa kohti omaa elämää.  

Tallenna kuviin aina myös juhlien tunnelmaa ja tärkeitä hetkiä. Kuvaa eri kuvakulmista, ylhäältä, alhaalta ja lapsia kuvatessa mene lasten tasolle. Älä pyydä ihmisiä poseeraamaan, vaan omaksu ennemmin tarkkailijan rooli. Puhelin on onneksi huomaamattomampi kuin järjestelmäkamera, joten tilannekuvien saaminen on helpompaa.


Kuvaa ainakin kaikki juhlien kohokohdat:

•    puheet, 
•    maljojen kilistelyt, 
•    lasten esitykset,
•    kakun leikkaaminen tai kynttilöiden puhaltaminen.  

Ota puhelimella entistä paremmat kuvat: Tuo kuviin vaihtelua eri kuvakulmien lisäksi kameran zoomilla. Kamerapuhelinten zoomit ovat nykyään supertarkkoja, joten rakeista lopputulosta ei tarvitse enää pelätä. 

Herkulliset kuvat tarjoiluista ja koristeluista

Muistatko, kun mummi teki aina juhliin sitä taivaallista voileipäkakkua? Tai kun äiti loihti syntymäpäiville toinen toistaan hienompia kakkuja? Entäpä se kerta, kun isä oli hankkinut syntymäpäiville yllätysnumeroksi piñatan! 

Vinkki 4. 

  

Nappaa juhlien tarjoilupöydästä ja kattauksesta yleiskuvia, mutta kuvaa myös yksityiskohtia, kuten koristeita. Uskalla mennä tarpeeksi lähelle kuvauksen kohdetta – kamerapuhelimen kanssa se on onneksi helppoa. Muista ruokakuvauksessa: 


•    Kuvaa ruoat aina ennen vieraiden tuloa. Saat rauhallisen kuvaushetken ja tarjottavat ovat kauneimmillaan.
•    Ruokakuviin voi ottaa mukaan tekemistä, kuten käden, joka leikkaa kakkulapiolla kakkua tai kaataa lasiin kuohuvaa.
•    Valotus on ruokakuvissa kaiken A ja O. Tummassa valossa värit eivät erotu. Puhelimen kuvanmuokkausohjelmalla kannattaa jälkeenpäin korostaa kevyesti kuvien väritasapainoa ja lisätä hieman kontrastia ja kirkkautta herkullisuuden lisäämiseksi.
•    Tunnelmavalot, kuten kynttilät, vaativat hieman kameran valotuksella kikkailua. Testailemalla selviää, missä kohdassa kynttilänliekki välittyy kameraan parhaiten ilman, että se yli- tai alivalottuu.

Ota puhelimella entistä paremmat kuvat: Kuvan valotusta ja tarkennuspistettä voi säätää puhelimen kamera-asetuksista tai usein ihan vaan painamalla ruutua sormella näytön eri kohdista. Joistakin puhelimista löytyy myös valmiina ruokakuva-asetus, jota kannattaa testata ruokakuvaamiseen.

 

Katso videolta miten otat herkulliset kuvat juhliesi tarjoiluista. 

Vinkki 5. 

  

Muistoksi hyvät kuvat juhlapaikasta

Juhlapaikan taustalla kimmeltää järvi, koivunoksat keinuvat tuulessa ja lapset juoksevat kikattaen pitkin pihamaata. Nuori pari ja heidän pieni vauvansa ikuistetaan ensimmäistä kertaa perhepotrettiin kauniin holvikaaren alla. Illan hämärtyessä sytytetään juhlapaikan kattoon ripustetut tunnelmavalot ja pöytien kynttilät. Tanssivien juhlijoiden taustalla auringonlasku värjää taivaan vaaleanpunaiseksi.

Nappaa juhlatilasta muistoksi ainakin muutama yleiskuva, jossa näkyy vähän kaikkea: tila, ihmisiä ja tarjoilut.

  • Jos juhlapaikalla on erityisen kauniita ja kuvauksellisia kohtia, hyödynnä tilaa esimerkiksi potrettien tai ryhmäkuvien taustana.
  • Kopterikameralla voi ottaa laajaa kuvaa ylhäältä päin esimerkiksi kesäjuhlista ja lähialueesta.
  • Video vangitsee tunnelman – kuvaa puhelimella myös pieniä videopätkiä. Voit koostaa niistä myöhemmin juhlavideon.  

Ota puhelimella entistä paremmat kuvat: Miljöön kuvaamisessa kannattaa käyttää kameran laajakulma-asetusta – silloin kuvaan mahtuu enemmän ja laajemmin ympäristöä. Kokeile myös puhelimen panoraamatoimintoa, jolla saat maisemaan vielä enemmän laajuutta. Tiesithän, että panoraamatoimintoa voi käyttää myös pystysuunnassa!

Muista nämä yleissäännöt valokuvaamisesta

  • Julkisella paikalla kuvaaminen on sallittua, jos sitä ei ole erikseen kielletty.
  • Julkinen paikka on sellainen, jonne on vapaa pääsy, kuten ostoskeskukset, koulut ja kirjastot.
  • Muista, että julkisellakin paikalla on otettava huomioon yksityisyyden suoja. Kotirauhan suojaamissa paikoissa, kuten rappukäytävässä, on kiellettyä kuvata ilman lupaa.
  • Alle 18-vuotiaan kuvaamiseen ja kuvan julkaisemiseen pitää olla aina vanhemman suostumus.
  • Kysy aina kuvissa näkyviltä ja tunnistettavilta henkilöiltä lupa kuvan julkaisemiseen.

Drone-harrastajan tarkistuslista: Nämä asiat lennättäjän tulee hallita

Nelikoptereilla eli droneilla ilmasta käsin valokuvaaminen on kerännyt viime aikoina suuren suosion ympäri maailman.

Näillä laitteilla ikuistat tärkeimmät hetkesi missä vain – Asenne testasi laitteita Balilla

Asenne ja DNA aloittivat yhteistyön alkuvuodesta 2018, kun lähdimme kuvaamaan Samsung Galaxy S9+ -kampanjaa.

Loppu tärähtäneille videoille ja kuville – DNA Testissä “mielettömän edistyksellinen” DJI Osmo Mobile 2 -gimbal-kuvanvakaaja

Lähes jokaisella älypuhelimen omistajalla kulkee tänä päivänä laadukas kuvauslaite taskussaan.

Näillä puhelimilla otat parhaat valokuvat