Blogit

Pikaviestipalvelut lisäsivät turvatoimiaan

Nykyään internetpalvelujen käyttäjiltä saatava data on monen liiketoiminnan perusta. Internetin alkuaikoina yksityisyydensuojasta pidettiin vahvasti kiinni, koska uuteen tekniikkaan ja sen tuomiin mahdollisuuksiin suhtauduttiin varauksellisesti. Internetpalvelujen yleistyessä asenteet kuitenkin muuttuivat ja myös käyttäjien henkilökohtainen suojauksen taso laski. Nyt, kun ihmisistä liikkuu yhä enemmän dataa webbimaailman eri sfääreissä, tietoturva on taas ajankohtainen huolenaihe. Useat palveluntarjoajat ovatkin ottaneet ihmisten yksityisyydensuojan sydämenasiakseen.

Esimerkiksi Facebookin omistama viestipalvelu WhatsApp nosti turvatoimiaan uudessa päivityksessään. Uusi salaustekniikka suojaa WhatsApp-käyttäjien yksityisen viestittelyn kaikilta ulkopuolisilta. Toisin sanoen vain sinä ja viestin vastaanottaja voitte nähdä viestin eli edes WhatsApp ei pääse käsiksi palvelussa lähetettyihin viesteihin.

Aiemmin äärimmäistä yksityisyydensuojaa on puolustanut myös viestipalvelu Telegram. Sovelluksen turvallisuutta pyritään jatkuvasti kehittämään yhdessä koko Telegram-yhteisön kanssa. Telegram järjestää jopa kilpailuja, joissa on jaossa suuria palkintosummia niille, jotka pystyvät murtamaan sovelluksen vahvan salauksen.

Viestittely ei tule varmasti lähiaikoina loppumaan yksityisyyden menetyksen pelossa. Onneksi voimme kuitenkin valita käyttämämme palvelut sen mukaan, kenen luotamme pitävän tietomme turvassa.

Vahvemman WhatsApp-salauksen varmistamiseksi muista päivittää sovellus uusimpaan versioon. Sen lisäksi kannattaa lukea täältä  vielä DNA Appisen 10 vinkkiä parempaan mobiilitietoturvaan.

Avainsanat:

some tietoturva Muita aiheita

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

12/2024 Artikkelien toimitus

Pelko ja häpeä estävät lasta hakemasta apua nettihäirintään

11/2024 Artikkelien toimitus

Laita hyvä kiertämään – Vaihtokapula tukee joulun aikaan Apuu-chatia

11/2024 Julia Arko

”Uskallan olla oma itseni” – Jenni on viihtynyt jo 20 vuotta DNA:lla

11/2024 Jussi Tolvanen

DNA:n toimitusjohtaja: Toimistopakko kielii luottamuspulasta tai laiskasta johtamisesta