Blogit

Näin lapsi oppii turvallisempaa ja kehittävämpää puhelimenkäyttöä

Hieman yli tuhat 5–16-vuotiaiden lasten vanhempaa osallistui tänä vuonna DNA:n vuosittain teettämään koululaistutkimukseen, jossa tutkitaan lasten puhelinhankintaan ja käyttöön liittyviä ilmiöitä. Avaamme artikkelissa, mitä hyötyä lapsen ensimmäisen puhelimen hankinnasta on sekä mitä kannattaa ottaa huomioon lapsen puhelimenkäyttöön liittyen.

Digitaalisuus lisääntyy yhteiskunnassa, mistä myös alati aikaistuva ikä ensimmäisen puhelimen hankintaankin kertoo; 5–6-vuotiaista 60 prosentilla on jo nykyisin oma puhelin. Vaikka digitaalisten taitojen oppiminen hyvissä ajoin on tärkeää, lapsen ensipuhelinhankintaan liittyy myös huomioon otettavia seikkoja: miten lapsi oppisi turvallista puhelimen käyttöä, miten paljon puhelinta kannattaisi antaa käyttää ja tulisiko puhelimen käyttöä valvoa tai rajoittaa?

Lapset käyttävät puhelinta enemmän kuin vanhemmat haluaisivat

Lapset käyttävät nykyään puhelimia moniin kehittäviin tarkoituksiin, kuten lukemiseen, kielitaidon- ja sosiaalisten taitojen kehittämiseen sekä päättelykykyä ja luovaa ajattelua vaativien pelien pelaamiseen. Silti puhelimen käyttöaikaa kannattaa seurata, jotta aikaa jää myös muulle. 

Tutkimuksen mukaan suurin osa (86 %) vanhemmista kertoo, että lapsen olisi sopiva käyttää puhelinta alle neljä tuntia päivässä. Tästä huolimatta hieman yli kolmannes (35 %) 13–16-vuotiaista lapsista käyttää puhelinta neljä tuntia tai enemmän päivän aikana. Pienempien 5–12-vuotiaiden lasten joukossa puhelinta käytetään yhdestä neljään tuntiin, vaikka suurin osa vanhemmista kokee sopivan käyttöajan olevan alle kaksi tuntia.


Miten määritellä sopiva puhelimen käyttöaika päivässä?

Puhelimen käyttöä rajoitetaan 5–12-vuotiaiden lasten ikäryhmässä useammilla tavoilla kuin vanhempien 13–16-vuotiaiden lasten kohdalla. Yleisin tapa on, että pelisäännöistä sovitaan yhdessä lapsen kanssa, mutta nuorempien lasten vanhemmista lähes puolet tarkistavat myös lastensa puhelimia ja noin kolmas osa rajoittaa lapsen puhelimen käyttöaikaa. 

Pelkän käytönrajoittamisen sijaan on myös hyvä käydä lapsen kanssa läpi, mitä kaikkea lapsi voi tehdä puhelimella. Vanhemman tulisi siis keskustelun avulla myös kartoittaa ja opastaa lasta oikeaan suuntaan, jotta puhelimen hyvistä ominaisuuksista saa kaiken irti. Lasta ei siis kannata jättää yksin puhelimen kanssa, vaan keskustelun avulla tulisi löytää yhteiset pelisäännöt, puhelimen käyttötavat ja -ajat

Turvallinen puhelimen käyttö

Tutkimuksen mukaan käyttöajan lisäksi vanhemmat kokevat itse puhelimen käyttöön liittyviä huolenaiheita. 

Ikäryhmästä riippumatta vanhemmat nostavat suurimmaksi lapsen puhelimenkäytön huolenaiheeksi lapselle haitalliset sivustot. Lisäksi alakouluikäisten kohdalla puhelimen katoaminen sekä rikkoutuminen koetaan riskeiksi, kun taas yläkouluikäisten lasten kohdalla huolenaiheita herättävät erityisesti lapsen huijaaminen netissä sekä valvomaton netin käyttö. 

Hyvä vinkki on aina itse tutustua palveluihin ja nettisivuihin, mitä lapsi käyttää – näiden perustasoinen ymmärtäminen lisää sekä vanhemman että lapsen turvallisuudentunnetta, kun lapsi ei joudu niin helposti kohtaamaan mitään hänelle haitallista sisältöä.

 

Turvasovelluksista lisäapua

Turvasovellukset ovat myös hyvä apu lapsen puhelimenkäytön turvaamiseksi. Turvasovellukset tarjoavat apua, esimerkiksi lapsen puhelimen käyttöajan rajoittamiseen, haitallisten sivustojen estämiseen sekä puhelimen paikantamiseen. Moni vanhemmista kertoo hyödyntäneensä eri palveluntarjoajien turvaohjelmia lapsensa puhelimen turvallisen käytön takaamiseksi. Pääset tutustumaan DNA Digiturva -palveluun tästä.

Tärkeimmät pelisäännöt ja niiden pohtiminen

  • Vanhempien mukaan tärkeimmät lasten puhelimenkäytön pelisäännöt liittyvät laitteen huolenpitoon, puhelimeen vastaamiseen ja tavoitettavuuteen, sekä henkilötietojen yksityisyyteen.
     
  • Yli puolet sopivat myös lastensa kanssa paikat ja tilanteet, joissa puhelinta ei käytetä. Tämän lisäksi noin puolet sopivat yhteisesti myös sosiaalisen median säännöistä, kuten millaisia päivityksiä ja kuvia itsestään, perheenjäsenistä tai kavereista saa julkaista. 
     
  • Pelisääntöjä pohditaan yhdessä toisen vanhemman tai kumppanin kanssa, minkä lisäksi joka neljäs pohtii sääntöjä myös ystäviensä kanssa.
Lue tästä 5 vinkkiä ensipuhelimen hankintaan: Lapselle oma puhelin – 5 vinkkiä hankintaan

DNA Turvapaketti -palvelulla asetat rajat lapsen netin käytölle. Tutustu DNA Digiturvaan tästä

Kun yllä olevat seikat otetaan huomioon, on lapsen puhelimen käyttö kehittävämpää ja turvallisempaa. Ensimmäinen puhelin tuo lapselle lisää itsenäisyyttä, minkä vuoksi tämä on hyvä tapa opetella lapsen kanssa molemminpuolista luottamusta. 

Millaisia vinkkejä tai neuvoja sinä kaipaisit lapsen digitaalisen elämän hallinnan tueksi? Jätä kommenttisi alapuolelta löytyvään kommenttiosioon.
 

Lisätietoa:

Lue lisää vinkkejä ja tietoa tietoturvasta

Lue lisää DNA Digiturva -palvelusta

Avainsanat:

Lapsiperheen arkea Kohokohtien kuvaamista Tietoturvallisia yhteyksiä

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

12/2024 Artikkelien toimitus

Pelko ja häpeä estävät lasta hakemasta apua nettihäirintään

11/2024 Artikkelien toimitus

Laita hyvä kiertämään – Vaihtokapula tukee joulun aikaan Apuu-chatia

11/2024 Julia Arko

”Uskallan olla oma itseni” – Jenni on viihtynyt jo 20 vuotta DNA:lla

11/2024 Jussi Tolvanen

DNA:n toimitusjohtaja: Toimistopakko kielii luottamuspulasta tai laiskasta johtamisesta