Suomalaisvanhempien huoli lastensa puhelimen käytöstä on nyt korkeampi kuin aiemmin tällä vuosikymmenellä, selviää DNA:n yli tuhannen vastaajan Koululaistutkimuksesta. Huolenaiheista yleisimpiä ovat digilaitesisältöjen koukuttavuus, grooming-ilmiö sekä erilaiset tietoturvauhat.
Keskustelu lasten puhelimista ja puhelimen käytöstä on käynyt vilkkaana. DNA:n vuosittaisen Koululaistutkimuksen mukaan, virhemarginaalit huomioiden, lähes kaikilla yli 7-vuotiailla lapsilla on käytössään jonkinlainen oma puhelin – peruspuhelin, älypuhelin tai kellopuhelin. Vaikka enemmistöllä tämä onkin älypuhelin (72 %), ovat myös kellopuhelimet yleistyneet koko ajan lasten ensimmäisinä puhelimina. Puhelimista on tullut osa lasten ja nuorten arkea, ja samalla vanhempien huoli lasten älylaitteiden käytöstä on kasvanut.
Huolen taustalla älylaitteiden turvallisuus ja koukuttavuus
Jopa puolet Koululaistutkimuksen vastaajista vastasi olevansa huolestunut lapsensa puhelimen käytöstä. Huolenaiheista yleisimpiä ovat digilaitesisältöjen koukuttavuus, niin sanottu grooming-ilmiö sekä erilaiset tietoturvauhat. Useimpien vanhempien mielestä digisisällöt koukuttavat lasta liikaa. Näin kokee lähes kolme neljästä (73 %) alakouluikäisen vanhemmasta ja lähes seitsemän kymmenestä (68 %) yläkouluikäisen vanhemmasta. Kummankin ikäryhmän lasten vanhemmista noin kolme viidestä on myös huolissaan grooming-ilmiöstä, eli siitä, että tuntematon henkilö lähestyy lasta verkossa houkutellakseen tätä seksuaalisessa tarkoituksessa.
”Älylaitteista on paljon iloa ja hyötyä, kun niitä käyttää fiksusti. Samanaikaisesti älylaitteiden käyttöön liittyy selkeitä haasteita kuten erilaisten digisisältöjen koukuttavuus. Uutta sisältöä tarjotaan todella nopeatempoisesti, mikä tuottaa mielihyvää, mutta voi myös heikentää keskittymiskykyä. Keskittymiskykyä tarvitaan esimerkiksi lukemiseen ja asioiden syvälliseen ymmärtämiseen. Erityisesti lapset ja nuoret ovat riskiasemassa, sillä he käyttävät paljon tämäntyyppisiä palveluita”, toteaa viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck DNA:lta.
DNA on edistänyt fiksua älylaitteiden käyttöä jo useamman vuoden ajan yhteistyössä Suojellaan Lapsia ry:n kanssa. Yhteistyön kautta pyritään vaikuttamaan sekä laitteiden liikakäyttöön että opastamaan lapsia niiden turvalliseen käyttöön.
"Tutkimusnäyttö osoittaa, että lasten älylaitteiden käyttöä on syytä rajoittaa. Yhdessä DNA:n kanssa kehittämämme Puhelinparkki auttaa suojelemaan lasta digiympäristöissä ja tunnistamaan hetket joihin älylaitteet eivät kuulu. Lisäksi DNA:n tuella järjestämme varhaiskasvatukseen ja koululaisille nettiturvataitojen työpajoja, joissa lapset opettelevat ammattilaisten ohjaamina, miten toimia turvallisesti netin erilaisissa tilanteissa”, Suojellaan Lapsia ry:n toiminnanjohtaja, erityisasiantuntija ja psykoterapeutti Nina Vaaranen-Valkonen sanoo.
Kellopuhelinten suosio kasvussa
”On tärkeää käydä yhteiskunnallista keskustelua siitä, miten voimme yhdessä ennaltaehkäistä älylaitteiden aiheuttamia haittoja ja kannustaa lapsia ja aikuisiakin fiksuun älylaitteiden käyttöön. Vanhempien kannattaa myös pohtia, onko älypuhelin oikea ratkaisu esimerkiksi koulun aloittavalle lapselle, vai voisiko jatkuvasti suosiotaan nostava kellopuhelin olla tähän hyvä vaihtoehto. Ja jos lapsella on käytössään älypuhelin, tulee meidän aikuisten auttaa lapsia niin älylaitteiden turvallisessa käytössä kuin käytön rajoittamisessa. Kannustammekin aivan kaikkia viettämään myös älylaitteetonta aikaa, sanoo Wahlbeck.
"5-12-vuotiaiden lasten vanhemmista 78 % kertookin rajoittaneensa lapsensa puhelimen parissa viettämää aikaa. Myös moni lapsi ja nuori (45 %) on itse halunnut rajoittaa puhelimen käyttöään”, jatkaa Wahlbeck.
Koululaistutkimuksen mukaan kellopuhelinten suosio on kasvanut viime vuosina. Kellopuhelin valitaan käyttöön sen helppokäyttöisyyden, hinnan ja turvallisuuden vuoksi. Turvallisuusnäkökulmassa korostuu vanhempien toive rajoittaa lapsen pääsyä internetiin. Kellopuhelin onkin tarkoitettu ensisijaisesti yhteydenpitoon, eikä esimerkiksi ajanviettoon. Vuoden 2024 Koululaistutkimuksen mukaan lähes kymmenesosa tutkimukseen vastanneista 5–12-vuotiaiden lasten vanhemmista oli ostanut kellopuhelimen lapsensa ensipuhelimeksi, kun 2021 vastaava osuus oli vain prosentin luokkaa.
Lue lisää aiheesta artikkelistamme Kellopuhelimista on kehkeytymässä ilmiö pienten koululaisten keskuudessa.
Tutustu myös Suojellaan lapsia ry:n aineistopankkiin, josta löytyy erilaisia materiaaleja perheille, nuorille ja lasten kanssa työskenteleville ammattilaisille. Näiden avulla voidaan opettaa digiturvataitoja, tunteiden sääntelyä ja muita hyödyllisiä taitoja lasten turvallisuuden edistämiseksi.