Työyhteisön oikeat kasvot ja työkulttuuri paljastuvat hädän hetkellä. Pääsin itse todistamaan sanontaa ”hädässä ystävä tunnetaan”, kirjoittaa DNA:lainen Miia Taanila blogissaan.
Elämä tarjoaa meille yllätyksiä. Usein ne ovat myönteisiä ja tulevat ohitettua melkein huomaamatta. Välillä kuitenkin on pakko pysähtyä, ja näin minulle hiljattain kävi. Pääsin aidosti toteamaan, että miten paljon viihtymiseen vaikuttaa, kun työyhteisössä työkaverit kohdataan ensisijaisesti ystävinä.
Olimme juuri muuttamassa uuteen kotiimme. Muutto oli ollut haaveenamme jo muutaman vuoden ajan ja sitä oli suunniteltu ja valmisteltu pitkään. Samalla suljimme yhden elämänvaiheen ja siirryimme seuraavaan.
Keskellä muuttohässäkkää huomasin silmässäni ongelmia, jotka veivät minut sairaalaan ja silmäleikkaukseen kiireisellä aikataululla. Olin sekä järkyttynyt että peloissani. Kuullessani toipumisen edellyttävän kuukauden sairaslomaa, tunsin myös epäuskoa. Syksy oli käynnistynyt hyvin ja monet tärkeät projektit etenivät vauhdikkaasti kohti kriittisiä vaiheita.
Koen olevani vielä verrattain tuore DNA:lainen – liityinhän porukkaan vasta koronan keskellä vuonna 2020. Tästä huolimatta tunsin sairaslomani alkumetreiltä asti saavani työkavereiltani vahvan tuen. He tuntuivat siinä tilanteessa pikemminkin ystäviltä kuin pelkiltä työkavereilta.
Kokemukseni kirkasti jälleen itselleni sen, että elämässä tärkeintä ovat ihmiset.
Sain valtavasti viestejä ja kannustusta eri muodoissa. Osa lähetti ääniviestejä, jotta silmäni ei rasittuisi liikaa. Jotkut kertoivat omista vastaavista kokemuksistaan, mikä auttoi siinä, että ymmärsin, että näin voi käydä muillekin. Sain siis vertaistukea. Monet jakoivat hyviä äänikirjavinkkejä. Useat myös soittivat ja sekä kyselivät ja kertoivat kuulumisia, mikä auttoi minua saamaan uusia ajatuksia ja kuluttamaan aikaani sohvalla.
Tiedän, että ajankohta poissaololleni oli huono. Siitä huolimatta viesti oli yhdenmukainen ja yksiselitteinen: Pärjäämme hyvin. Lepää nyt, mutta kun voit paremmin, olet enemmän kuin tervetullut takaisin. Kokemukseni kirkasti jälleen itselleni sen, että elämässä tärkeintä ovat ihmiset. Jos olemme onnekkaita, näitä tärkeitä ihmisiä on runsain mitoin myös työyhteisössämme.
Kun työkulttuuri sallii omanlaisuuden, ihmiset ovat töissä aitoja itsejään. Silloin voi työnteon lomassa luoda merkityksellisiä ihmissuhteita – ja löytää ystäviä.
Kiitos DNA ja DNA:laiset. ♥ Olen varma, että pääsen taas mukaan porukkaan, olipa minulla sitten yksi tai kaksi näkevää silmää. Olen kiitollinen saadessani olla osa tätä inhimillistä ja omanlaista työyhteisöä.
