Ihmisen aivot pääsevät joutokäyntitilaan, kun hän ei altistu jatkuvasti älylaitteiden tykittämille ärsykkeille, sanoo psykologian tohtori Katri Saarikivi.
Kun ihminen tuijottaa älypuhelinta, tietokonetta tai televisiota, hänen huomionsa kiinnittyy ruudulla pyörivään sisältöön. Se on usein nopeatempoista ja täynnä ärsykkeitä: lyhyitä uutisia, kuvavirtaa, sarjoja ja muutamien sekuntien somevideoita yksi toisensa perään.
“Olemmekin nykyään tosi hyviä reagoimaan ja vaihtamaan nopeasti tarkkaavaisuuden kohdetta”, sanoo aivotutkija ja psykologian tohtori Katri Saarikivi.
”Saamme helposti monta tehtävää aloitettua, mutta pitkäjänteinen keskittyminen ja asioiden loppuun saattaminen on kuitenkin vaikeampaa. Työmuistia kuormittaa koko ajan aloitettujen tehtävien suma.”
Jos aivoille tarjoaa jatkuvasti uutta pureskeltavaa, niille ei jää aikaa käsitellä asioita.
Jos aivoille tarjoaa jatkuvasti uutta pureskeltavaa, niille ei jää aikaa käsitellä asioita loppuun ja ajelehtia ideasta ja ajatuksesta toiseen. Juuri siksi ihminen tarvitsee välillä tietoisesti älylaitteista vapaata aikaa.
“Silloin kun meillä ei ole oikeasti mitään tarkkaavuutta kaappaavaa tekemistä, ei äänikirjaa korvissa tai ruutua kasvojen edessä, aivot pääsevät ikään kuin joutokäyntitilaan. Aivoissa aktivoituu verkosto, jossa ajatus saa harhailla ja ideoita pälkähtää päähän”, Saarikivi sanoo.
Lyhimmillään aivot pääsevät hengähtämään jo vaikkapa minuutin mittaisessa erossa puhelimesta, sillä aivojen tarkkaavuuden tilat voi muuttua hyvin nopeasti.
Saarikiven mukaan kuitenkin noin viisitoista minuuttia on paremman mittainen tauko. Useissa rentoutusharjoitusten vaikutuksia selvittäneissä tutkimuksissa lyhyimmät harjoitteet ovat olleet noin varttitunnin mittaisia – siinä ajassa aivot ja keho ehtivät päästää paremmin irti mieltä kuormittavasta stressistä, ja rentoutumisreaktio käynnistyä.
Saadakseen lepotauon ei siis tarvitse lähteä viikoksi erämökkiin digivieroitukseen.
Saadakseen lepotauon ruuduilla pyörivistä ärsykkeistä kenenkään ei siis tarvitse lähteä viikoksi erämökkiin digivieroitukseen. Saarikiven mukaan arjen luonnolliset taukohetket, kuten työmatka julkisessa kulkuvälineessä, salitreeni tai kävely kauppaan ovat hyviä tuuletustilaisuuksia aivoille.
“Monissa mindfulness-harjoitteissa pyritään antamaan ajatusten lipua ohi. Se voi etenkin stressaantuneelle olla äärimmäisen vaikeaa”, Saarikivi sanoo ja jatkaa:
Tällöin muunlainen rentoutuminen voi olla helpompaa. Esimerkiksi jokin harrastus voi viedä tarkkaavuuden pois stressaavista ajatuksista.
Ajatusten harhailu edellyttää kuitenkin juuri sitä, ettei olisi mitään virikettä tai keskittymisen vaatimusta.
”Se ei kuitenkaan vähimmillään vaadi kuin sen, että katselet hetken maisemia bussin ikkunasta.”
Tutkimuksissa on havaittu, että mahdollisuus antaa ajatusten poukkoilla ilman virikkeitä voi johtaa esimerkiksi uusien ideoiden syntymiseen, parempaan päätöksentekokykyyn ja ongelmanratkaisuun.
“Jos ei koskaan ole ruudutonta tai toimetonta hetkeä, se voi näkyä luovuuden ja innovatiivisuuden katona”, Saarikivi sanoo.
Moni tarttuu puhelimeen miltei refleksinomaisesti aina, kun siihen on mahdollisuus. Aivot ovat ehtineet oppia siihen, ettei koskaan tarvitse olla tylsää, vaan jokin virike on aina käden ulottuvilla.
Olemme kuitenkin eläneet ja tylsistyneet menestyksekkäästi ennen älylaitteita. Saarikiven mukaan aivot ovat niin muovautuvat, että aiemmin opittu kyky ei niistä hevillä häviä. Myös tylsyyteen voi siis totutella uudelleen. Se tosin vaatii pientä vaivannäköä.
“Ruututaukojen pitämisestä täytyy tehdä tietoinen päätös, oma henkinen kampanja. Että tänä kesänä teen vapaa-ajallani jotain muuta miellyttävää sen sijaan, että otan puhelimen käteen ja käyn somekanavat läpi autopilotilla”, Saarikivi sanoo.
Ruututaukojen pitämisestä täytyy tehdä tietoinen päätös, oma henkinen kampanja.
Hän vertaa projektia ruokavalion muutokseen. Ehdottomuus ja täydellisyys eivät ole realistisia tavoitteita: jos yrittää kertalaakista lopettaa kaiken makean syömisen, ei pian pysty ajattelemaan mitään muuta kuin sokeria. Jos itselleen kuitenkin sallii pullan silloin tällöin, muutos onnistuu helpommin.
Puhelimesta ei siis tarvitse luopua kokonaan, vaan lyhyiden älyvapaiden hetkien ripottelu päivän askareiden lomaan riittää mainiosti. Voisitko esimerkiksi käyttää raitiovaunumatkalla viisi minuuttia siihen, että annat aivojesi käydä hitaalla?
Ruuduyyomaan aikaan tottuu, kun sille altistuu tarpeeksi. Ja kun älylaitteista vapaista hetkistä tulee tapa, palautuminen kumuloituu. Se on Saarikiven mukaan pelkästään hyvä asia.
“Uskon, että kun tottuu viettämään aikaa ilman puhelinta, on enemmän oman elämänsä puikoissa. Ei tarvitse olla koko ajan reagoimassa koneen sanelemiin ärsykkeisiin.”
Mitä enemmän ihmisellä on tilaa ajatella ja kuvitella asioita, sitä enemmän hän kokee asioita ja merkitystä elämässään. Silloin huomaa myös kaiken sen, mistä jää paitsi, kun on kiinni ruudussa.
